sunnuntai 9. lokakuuta 2016

SYKSYN SUOSIKKEJA JA MUUTAKIN

Wahren-opiston syksyn suosikkeja kielissä olivat espanjan alimmat kurssit: alkeisryhmiä perustettiin jopa kaksi ja toisen vuoden ryhmäänkin ilmoittautui reippaasti yli 20 opiskelijaa. Arabian kielen alkeiden lyhytkurssi sai myös paljon opiskelijoita. Samoin saksan ja ranskan alkeet kiinnostivat. Ilahduttavaa oli, että paria poikkeusta lukuunottamatta muutkin kielten pitkät kurssit toteutuivat.

Kertaavia englannin kursseja sen sijaan kokeillaan uudelleen ehkä keväällä, alkusyksystä niille ei riittänyt tarpeeksi kysyntää. Sama koskee avoimen yliopiston ruotsin kurssia: uusi yritys keväämmällä. Jos siis haluat verestää ruotsin taitojasi ja tarvitset esim. virkamiesruotsia, seuraa ilmoitteluamme vuodenvaihteen tienoilla!

Suomen kurssit toteutuivat kaikki. Eli pitkästä aikaa tarjolla on jopa kolme eri tasoa suomen kielestä.

Marraskuussa on vielä mahdollisuus tutustua viikonloppukurssilla venäjän aakkosiin. Varsinainen alkeiskurssi alkaa tammikuussa. Jos siis venäjä ihan alusta kiinnostaa, ilmoittaudu mahd. pian (120601 aakkoset, 120603 Kafe Piter 1)!

Nyt on aika ilmoittautua myös messumatkoille: 009811 Osaava nainen ja 009812 Suomen kädentaidot (jälkimmäiseen vain 4 paikkaa vapaana!). voit ilmoittautua joko netissä, puhelimitse Kirsille (040-7596 380) tai s-postitse (kirsi.vikman@forssa.fi).

Kansainvälisyydestä vielä sen verran, että kiinnostaisiko Sinua tehdä jotain maailman hädässä olevien lasten auttamiseksi? Jos kiinnostaa, tule ensi keskiviikkona 12.10.2016 klo 18 Olonurkkaan (Pekolankatu 3; Kartanonkadun poikkikatu Kartanokeskusta vastapäätä, katu lähtee Terjen kukkakaupan ja Pizzapirssin välistä). UNICEFin Forssan toimintaryhmä kokoontuu silloin siellä ja ottaa ilolla vastaan uusia toimijoita. Ryhmämme on 20-vuotias ja kokemuksesta voin sanoa, että ryhmässä toimiminen ja tulosten aikaan saaminen eli avun lähettäminen niille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat, on ollut todella antoisaa tässä "minäminä -kulttuurisessa" maailmassa. Joten tule mukaan, jos Sinusta yhtään tuntuu siltä, että haluaisit tehdä jotain, joka todella tuottaa iloa tähän maailmaan... Kahvi- ja teetarjoilu. Olet tervetullut! Tai jos et nyt pääse, mutta haluaisit tulla toimintaan mukaan myöhemmin, ole yhteydessä Kirsiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti