SINISTÄ JA PUNAISTA: EILA KULMALAN MUISTOLLE JA MUUTAKIN
Yhtäkkiä sitä aktiivista, monessa mukana ollutta, elämälle uteliasta ihmistä ei enää ollutkaan. Eila harrasti elämänsä aikana paljon käsitöitä, taidetta (erityisesti grafiikkaa), kieliä (mm. italiaa, ranskaa ja myös ruotsia, olihan hän nuorempana ollut pitkään Ruotsissa töissä), sukututkimusta ym.
Kollegani totesi, että tänä syksynä oli outoa, kun Eila ei enää ollutkaan ilmoittautumassa opiston ryhmiin. Vuosikaudet hän oli ollut ensimmäisenä jonossa varmistaen, että varmasti pääsi haluamiinsa ryhmiin. Eila oli sanavalmis, toisten mielestä liiankin, mutta itse kunnioitin hänessä sitä, että hän uskalsi sanoa mielipiteensä, vaikka olisi ollutkin eri mieltä kuin muut. Ei vain nyökkäillyt muiden mukana ja tahtiin, jos aidosti ajatteli toisin.
Yllä oleva teos on Eilan tekemä. Niin ainakin oletan; kuva siitä löytyi muistitikulta hänen jäämistöstään. Eila oli mukana monessa Kuhankosken Killan näyttelyssä, harrasti taidetta sekä meidän opistossamme että muissakin opistoissa ja osallistui taidekursseille mm. Kuusamossa.
mutta hän ei käänny enää.
Hän on matkalla lapsuutensa metsiin,
sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan.
Siellä laulavat toisenlaiset linnut."
Eila oli hyvin vaatimaton ihminen. Hyvin suomalainen, mutta silti kansainvälinen. Sivistynyt. Sosiaalinen, vaikka toisaalta jotenkin yksinäinenkin. Kun nyt viime päivinä olen miettinyt mitä Eilasta pian kirjoittaisin (pohdin tätä mm. juuri eilen, kun olin aamuvarhaisella mattopyykillä pesemässä oheista Lea-tätini joskus 70-luvulla kutomaa räsymattoa) ja samalla mielessäni on pyörinyt myös mitä vajaa viikko sitten Turussa tapahtui, on mieleeni noussut lastenloru: "Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista. Illan tullen sanoi hän, nyt minä lähden tästä talosta pois.". Jotenkin tuo sinivalkoinen matto ja pihallani kukkivat punaiset neilikat kertovat mielestäni juuri tästä kaikesta edellä kirjoittamastani. Sinivalkoinen Suomi, joka suree sitä mitä tässä maassa on ehkä ensimmäisen kerran tapahtunut. Toisaalta punainen, joka voi kuvata tuskaa, mutta myös voimakasta elämisen riemua, innostusta, palavaa halua rakastaa tätä maata, ihmisiä, taidetta,
"Fleurs bleues ou roses, jaunes et vertes,
Laquelle choisir, laquelle cueillir?
Toutes les fleurs sont si belles,
Les fleurs de liberté,
Les fleurs de ciel,
Les fleurs de bec, les fleurs de plumes,
Les fleurs de l'oeil et les fleurs d'ailes.!"
Kukkia on maailmassa monenlaisia, monen värisiä. Kaikki ovat niin kauniita, ettei tiedä minkä valitsisi, minkä poimisi...Mutta kauneinkin kukka voi katketa, kuolla tai kuihtua. Kukaan ei voi valita minne syntyy, ei voi valita vanhempiaan, ei voi valita kohtaloaan. Lapsi oppii ympäristöstään. Siksi se, että kaikki lapset voisivat elää ilman sodan tai muunkaan uhan varjoa, olisi tärkeää. Ja se, että he pääsisivät kouluun ja voisivat uskoa parempaan tulevaisuuteen. Minä ainakin uskon tähän. Uskotko Sinä?
Eilakin oli vaatimattomista oloista, mutta sai kuitenkin mahdollisuuden opiskella ja kehittää itseään ja toteuttaa omia unelmiaan elämässään...
Opistosyksy on pian taas alkamassa.Kovasti odotamme vielä lisää ilmoittautumisia monille kursseille, luennoille ja retkille. Jos siis olet aikeissa tulla opiskelemaan ja vaikka ilmoittautumisaikaa olisikin vielä jäljellä, ilmoittauduthan kuitenkin mahdollisimman pian, sillä se antaa meille opeille ja ryhmien vetäjille enemmän uskoa huomiseen ja ihan konkreettisestikin hieman enemmän aikaa valmistautua tulevaan syksyyn...
